|
ĂȘtre belle
être belle -kosmetiikkasarja on saanut alkunsa yli 25 vuotta sitten. Tuolloin sarjaan kuului ainoastaan värikosmetiikka ja tuotteet valmistettiin Italiassa. 1980-luvun lopulla yritys siirtyi saksalaiseen omistuksen ja toiminta muutti Saksaan, pieneen Tallheimin kylään Etelä-Saksassa. Yrityksen uusi omistaja oli aikaisemmin toiminut être belle -sarjan Saksan edustajana ja oli aktiivisuudellaan ja yritteliäisyydellään vakuuttanut päämiehensä niin, että hänelle tarjottiin koko yritystä omistukseensa. Uusi omistaja käynnisti myös ihonhoitotuotteiden valmistuksen. être belle -sarjan tuotekehittelyssä on kiinnitetty huomiota nykyaikaisuuteen, tuotteiden korkealaatuisiin raaka-aineisiin että purkkien houkuttelevaan ulkonäköön. Tänä päivänä être belle -sarjaan kuuluu niin värikosmetiikka, ihonhoitotuotteet kuin vartalonhoitotuotteet sekä koti- että ammattikäyttöön. Yritys sijaitsee tänä päivänä Tallheimin naapurissa Fleinissa, jonne se muutti v. 2000 uusiin, nykyaikaisiin toimitiloihin ja josta tuotteita viedään yli 50 maahan ympäri maalimaa.
Tuoteryhmän alakategoriat:
Huulipunat Huultenrajauskynät Luomivärit Ripset ja kulmat Silmänrajauskynät Värivoiteet |
|
|||||||||||||||||||||||||||||
Kassalle